Nuki on nyt Antin koira

Tässä jäähyväiskirjeeni Nukille. Valitettavasti Nukin seura oli minulle liian tuskallista. Kahdesta pahasta piti valita se toinen.

Tuo koira tuossa. Se istuu tuossa ja katsoo silmiin. En tiedä mitä se ajattelee. Mitä se tahtoo minusta? Se on vaativan näköinen. Jos menen kohti, se siirtyy vähän matkan päähän ja tuijottaa taas. Kuka selittäisi minulle koiran elämää? Olisinpa minäkin koira. Ei velvollisuuksia. Ei pakkoa. Joku aina huolehtii, että on ruokaa ja vettä. Köllimistä. Vähän vikinää, kun kukaan ei jouda viihdyttämään. Kaikki vain naputtavat tietokoneitaan tai katselevat ruutuja.
Mitä tuo koira tuossa tahtoo minusta? Varastaa sukan. Haastaa leikkiin. Katsoo minua mustilla silmillään, viattomilla silmillään. Välillä tuntuu siltä, kuin se ymmärtäisi tuskaani. Se tulee viereeni, nuolee kättäni. Se heittäytyy kyljelleen ja nostaa tassut kohti kattoa. Saa rapsuttaa. Ja toisinaan se vetäytyy kauemmaksi, vähän matkan päähän, saavuttamattomiin. Puhuu omaa kieltään, jota en ymmärrä. Joskus se ulisee ja vikisee. Minun laillani itkee ikävissään surumielinen. Kumpikin kaipaamme rakasta kotiin, toinen ilman kyyneleitä.
Mitä tuo koira tuossa tahtoo minusta? Olenko sille tärkeä? Olisinpa tärkeä edes koiralle; tuolle koiralle tuossa. Aamuisin se tahtoo ulos. Tulee herättämään. Se tuijottaa minua. Nouse jo akka siitä. Se tahtoo kävelylle. Se vetää remmistä ja tahtoo rivakammin. Yrittää sekin paeta minua. Kauemmaksi, vielä vähän. Mutta ei pääse surumielinen, ei. Ilman remmiä olisi jo kaukana. Jättäisi, eikä tulisi koskaan takaisin. Tuo koira tuossa. Tahtoo pois luotani. Ei koske ruokaan, jota sille tarjoan. Käy vain haistamassa kupilla ja menee pois. Mitä se tahtoo minusta? Se istuu tuossa ja tuijottaa. Vetoavasti tuijottaa. Aivan kuin se tahtoisi jotain. En ymmärrä mitä se tahtoo.
On kevät. Koirani vetää remmissä. Katse kiinnittyy toiseen, vetoava katse. Vähän ulinaa, vähän vikinää, vauhti kiihtyy. Kova tahto toisen luokse. Nyt ei pidättele mikään. Haistetaan kuonon päätä ja nuolaistaan. Nuuhkitaan takamusta, maistetaan. Ollaan hurmioituneita. Kumarretaan ja haastetaan leikkiin. Tahtoo kirmata kesän kynnyksellä. Haukahdetaan iloisesti ja kutsutaan tangoon. Hypitään vasten. Toinen jo roikkuu turkissa tai näykkii korvasta. Vetää hännästä tuo ihana ärhäkkä terrieri! Tahtoo kirmata ikuisuuden. Perään, vaikka toinen yrittää paeta. Ei tahdo erota, ei vielä.
Tuo koira tuossa. Istuu hiljaa. Muisto rinnassaan kaipaa ikuisesti toisen luo. Odottaa, että saisi jälleen yhdessä kirmata niityllä. Ilman remmejä! Ilman kahleita. Väsymättä, tai uuvuksissa kylki kylkeä vasten, yhdessä. Vapaina ja onnellisina. Tuo koira tuossa istuu ja odottaa. Odottaa, että joku vie ulos. Ulisee ja vikisee. Terrierin räksytys kaikuu sen korvissa kuin sinfonia. Oodi ilolle! Se ikävöi ja kaipaa. Tahtoo luokse. Ruoka ei maistu, koska se tahtoo säilyttää makean muiston kielellään. Ulkona vedetään taas vimmatusti remmistä. Kiire on kova, malttia ei laisinkaan. Etsii, mutta ei löydä. Missä on terrieri? Ei kai toinen ole unohtanut. Eikö muista kuinka mukavaa oli yhdessä? Paljon jäi kesken. Ei vielä ollut aika erota.
Kumpikaan meistä ei pääse luo. Koiralla kiristää hihna, minulla rakkaani tahto. Tuijotetaan. Istutaan ovella ja odotetaan, ulisten ja vikisten epätoivosta. Kuunnellaan jokaista rasahdusta, autojen ja ihmisten ääniä. Kuljetaan ikkunasta ikkunaan ja takaisin ovelle. Joko pian rakas siellä kolkuttaa? Ei, ei se tule. Odotellaan, että rakas toisi luun, tulisi ja veisi mukanaan. Oltaisiin onnellisena rakkaan remmissä talutettavana. Nuoltaisiin kättä. Saa näykkiä turkkia, lipaista kuonoa, nuolla takamusta ja rapsuttaa silloin tällöin. Räksyttäisin takaisin. Ihana terrieri!

Kuvia Nukista

Sattuneista syistä on jäänyt vähän vähälle tämä bloggaus Nukista. Tässä nyt kuitenkin useampikin tuore kuva. Nämä eivät anna oikeata kuvaa näistä kävelyistä, Nuki on oikeasti aika vauhdikas. Kännykkäkameralla vaan niistä vauhtikuvista ei tule mitään. Nuki on jo kuvan ulkopuolella kun räpsähtää, tai sitten kuvaan tulee vain valkoinen vauhtirantu (valkoisella hangella).

Harmillinen vaiva

Nuki on saanut harmillisen vaivan, jota on nyt diagnosoitu nenäpunkiksi. Oireena on sellainen kauhea kuorsaavan röhkivä ilman sisäänhengitys, jota ei ole kiva kuunnella. Ja Nukin reaktioista päätellen ei ole kiva kokeakaan. Lisäksi Nuki on hinkannut tassuilla kuonoa ja tehnyt sellaista lässytysnassutusilmehdintää, ikään kuin jotain yrittäisi kielellä ulos suusta saada tungettua.

Diagnoosi tehtiin googlettamalla oireita ja käytiin lopuksi sitten Akuutissakin toteamassa ettei ole kyllä nuhaa eikä yskääkään. Lääkäri kuunteli keuhkot, katsoi suuhun ja kuonoon sekä mittasi kuumeen pyllystä eikä mitään löytynyt. Itse punkkiahan ei voi todentaa (muuten kuin ruumiinavauksessa, jota ei nyt onneksi tarvitse tehdä), ovat sen verran pieniä ja elävät syvällä kuonon onteloissa.

Olisin ottanut videolle noita oireita, mutta ei ole nyt niitä kuulunut kun Interceptor -lääkekuuri aloitettiin. Viime yönä vissiin jotain oli röhkinyt, mutta kun en ollut herännyt eikä ollut kännykkää kuvausta varten muutenkaan esillä, niin jäi kuvaamatta.

Lääkekuuri on yksi tabletti viikon välein, neljä tablettia. Pilleri näyttää maistuvan ihan sellaisenaan, namua ja vettä perään niin menee hyvin alas. Tosin se voi tarttua tietysti uudestaan, on kuulemma pohjoismaissa yleinen koirien vaiva. Ei tartu ihmiseen, thanks God!

Toivottavasti päästään tuosta kiusallisesta vaivasta pian eroon. Nyt pitää olla erossa muista koirista pari viikkoa. "Lähiomaisille" on ilmoitettu, kun kuitenkin tavattiin 3.1. Match Showssa. Ties vaikka pöpö tuli sieltä, lääkärin mukaan passaa itämisaikaan, eli pöpöt olisivat päässeet sopivasti oireiden alkamisen aikaan lisääntymään ja täyttämään ontelot.